Aitoon koulu on perustettu vuonna 1894, jolloin se toimi muiden peruskoulujen tyyliin nimikkeellä kansakoulu. Aitoon kansakoulu oli alkujaan kyläläisten ylläpitämä, mutta parin vuoden kulttua se hyväksyttiin kunnan omistukseen, jolloin koulun määrärahat ja kannattavuus paranivat. 1918 kansakoulu koki kolhuja sisällissodan aikoihin, mutta tilanne jälleen tasoittui hiljalleen ja koulun oppilasmäärät alkoivat kasvaa.
1970-luvulla Aitoon kansakoulu muutti nimensä nykyisten peruskoulunimikkeiden mukaiseksi. Nykyään se palvelee Aitoon koulu -nimellä tarkoittaen Aitoossa sijaitsevaa ala-asteen kyläkoulua. Koulun sijainti on muuttunut monesti kuluneen yli sadan vuoden aikana, mutta opetuksen erinomainen laatu sekä opiskelumukavuuden taattavuus ovat käsitteitä, jotka ovat säilyneet yli koko vuosisadan mittaisen iän. Tällä hetkellä koulussa on 50 oppilasta ja 3 opettajaa.